Sanna-Leena Knuuttila
TIETOA MINUSTA
Nelikymppisenä minusta alkoi tuntua siltä, ettei nuorena hankittu ammatti enää ollut minua varten. Jo lukiossa haaveilin kirjoittamisesta ja opettamisesta. Ymmärsin, että tuo haave eli minussa yhä. Ryhdyin opiskelemaan kirjoittamista, johon myöhemmin liittyivät myös kirjallisuuden, suomen kielen, kasvatustieteen sekä journalistiikan yliopisto-opinnot. Vuonna 2020 valmistuin filosofian maisteriksi. Pro gradu -työni käsitteli selkokieltä.
Tutustuin selkokieleen vuonna 2016 Selkokeskuksen Iloa selkokirjasta -hankkeen myötä. Minulle avautui maailma, jollaista en ollut aiemmin tiennyt olevan. Selkokielen kirjoittamisen ohjeistukset sekä tarinoiden kohderyhmät tulivat minulle tutuiksi. "Minulla on tarinoiden kirjoittamisen taito, haluan kirjoittaa tarinoita meille kaikille. Vain selkokielellä se on mahdollista", ajattelin.
Minulle on tärkeää, että jokainen tässä maassa asuva ihminen saa tietoa tavalla, jota hän ymmärtää. Tieto kuuluu kaikille. Siksi haluan auttaa työyhteisöjä kirjoittamaan tavalla, jota lukijan on helppoa lukea ja ymmärtää. Siksi myös selkomukautan yleiskielisiä tekstejä.
Myös kulttuuri kuuluu kaikille. Siksi kirjoitan selkokielistä kaunokirjallisuutta, jotta jokaisella olisi mahdollisuus uppoutua tarinoihin.
Kun katson taakseni, on minun toisinaan vaikea uskoa todeksi tätä matkaa, jonka olen tehnyt ravitsemusteknikon ammatista selkokielen asiantuntijaksi ja yrittäjäksi. Olen unelmatyössäni, ja se näkyy työni jäljessä.
"Sanna-Leena neuvotteli kanssani kaikista (tekstin) yksityiskohdista ja muutostarpeista perehdyttäen minuakin samalla selkokielen saloihin. Tilatun työn lisäksi hän mietti koko ajan, miten voi myös laaja-alaisemmin toimia minun eli asiakkaan hyödyksi. Olen saanutkin häneltä useita, todella arvokkaita vinkkejä ja huomioita, joista koko hankkeeni hyötyy." (Minna Oulasmaa, Väestöliitto)

Työhistoria:
Selkokielen asiantuntija; kouluttaja, selkomukauttaja
- Tmi Selkenee (2020-)
Projektitutkija, selkokielen asiantuntija
- Lukemattomat mahdollisuudet -Hanke (2019-2021)
- Jyväskylän yliopisto
Sanataideohjaaja (2017-2022)
Selkokirjailija (2017-)
Ravitsemusteknikko (1997-2015)
Selkokirjatuotanto:
- Ne lensivät tästä yli (2017), Reuna Kustantamo Oy
- Minä odotan sinua (2018), Reuna Kustantamo Oy
- Jäätyneet tiet (2020), Reuna Kustantamo Oy
- Mies ja joulu-unelma, selkonovelli antologiassa Joulukalenteri - hotelli Sylvia (2020), Reuna Kustantamo Oy
- Pimeän arkkitehti (2022), selkomukautus Marko Hautalan teoksesta (Tammi, 2020), Avain